Tiikerihyttynen Ranskassa: miten tunnistaa se?

Sisällysluettelo:

Anonim

Tiikerihyttynen on Aedes albopictus -niminen hyttyslaji, joka kuuluu Culicidae-heimoon. Huolimatta siitä, että se on kotoisin Aasiasta, se on onnistunut laajentumaan käytännössä kaikille mantereille. Mitä ominaisuuksia tällä hyönteisellä on?

Kuinka tunnistaa tiikerihyttynen?

Tiikerihyttysen tunnistaminen paljaalla silmällä on usein melko vaikeaa, sillä se on pieni, vain 5-10 millimetriä mittainen hyönteinen. Lisäksi paras mahdollisuutesi erottaa se muista lajeista on pysyä sen vartalokuviossa.

Tälle hyttyslajille on ominaista sen pääosin musta väritys, ja vatsassa ja rintakehässä on tyypillisiä valkoisia koristeita. Lisäksi siinä on pitkittäinen valkoinen viiva, joka ulottuu sen pään ja rintakehän läpi.

Heidän jalkansa erottuu myös mustista ja valkoisista nauhoista, joista ne muodostuvat. Vaikka tämä ominaisuus voi sekoittaa heidät toiseen hyvin tunnettuun ja yhtä vaaralliseen hyttyseen, Aedes aegyptiin.

Kuten muissakin hyttyslajeissa, naaraat ovat ainoita, jotka purevat ottaakseen verta ja hankkiakseen proteiineja munien kehittämiseksi. Tästä syystä on mahdollista erottaa ne kädensijalla, eräänlaisella pitkänomaisella ja ohuella koveralla, jonka avulla ne voivat tunkeutua ihon läpi ja imeä verta.

Aedes albopictusin alkuperä ja levinneisyys

Tiikerihyttynen on Kaakkois-Aasiasta kotoisin oleva laji. 1970-luvun lopulta alkaen Aedes albopictus mursi alkuperäisen paikkakuntansa esteet ja alkoi levitä muille maanosille.

Alle 50 vuodessa tiikerihyttynen on onnistunut leviämään kaikille planeetan mantereille Etelämannerta lukuun ottamatta.Ei ole mahdollista eritellä, miten nämä hyönteiset onnistuivat leviämään niin nopeasti ja äkillisesti, mutta tämä ilmiö on todennäköisesti liittynyt ihmisten, kasvien ja erilaisten tavaroiden mannertenväliseen kuljetuksiin.

1980-luvun puolivälissä tiikerihyttynen oli jo saavuttanut Amerikan mantereen: se havaittiin Brasiliassa, Yhdysvalloissa ja Meksikossa. Muutamaa vuotta myöhemmin se onnistuu tunkeutumaan Keski-Amerikkaan ja myös Karibian alueelle. Jo 90-luvun lopulla hyönteinen tunnistettiin myös Argentiinassa ja Kolumbiassa.

Erityisesti Euroopassa tiikerihyttynen nähtiin ensimmäisen kerran 2000-luvulla. Ja vuoden 2006 puoliväliin mennessä hyönteinen oli levinnyt jo muun muassa Belgiaan, Espanjaan, Ranskaan, Kreikkaan, Alankomaihin, Italiaan, Sveitsiin muut Euroopan maat.

Huoli sen esiintymisestä Euroopassa on lisääntynyt Italiassa vuonna 2007 puhjenneen chikungunya-epideemisen niveltulehduksen puhkeamisen jälkeen. Tähän vuoteen asti tauti oli diagnosoitu vain trooppisissa maissa, minkä vuoksi ilmiö on tullut ilmeiseksi tartuntatautien globalisaatio.

Miksi tiikerihyttynen on niin haitallinen?

Tällä hetkellä tiikerihyttynen on luokiteltu yhdeksi maailman 100 haitallisimmasta invasiivisesta vieraslajista Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton laatiman luettelon mukaan. Sen laajeneminen oli nopeaa ja aggressiivista, mikä toi mukanaan trooppisten sairauksien lisääntymisen Euroopan mantereella ja muilla epätavallisilla alueilla.

Pääsyy, miksi sitä pidetään uhkana kansanterveydelle, on se, että se toimii useiden tartuntatautien levittäjänä. Tiikerihyttynen voi levittää virustauteja, kuten denguekuume, keltakuume, chikungunya ja vähäisemmässä määrin Länsi-Niilin virus.

On myös tärkeää mainita, että se on erittäin vastustuskykyinen laji, jolla on korkea sopeutumiskyky, mikä selittää, miksi se on kyennyt selviytymään ja lisääntymään niin erilaisissa ekosysteemeissä.

Näiden hyönteisten munat kestävät kuivumista ja pysyvät eräänlaisessa lepotilassa pitkän aikaa. Joutuessaan kosketuksiin veden kanssa kuivatut munat kuoriutuvat ja synnyttävät suuren määrän toukkia.

Taistelu ja ehkäisy

Tiikerihyttysen hävittäminen on kallista ja erittäin monimutkaista sen hämmästyttävän lisääntymisnopeuden ja sen munien vastustuskyvyn vuoksi. Siksi tehokkain ja toteuttamiskelpoisin strategia sen leviämisen hillitsemiseksi on investoida enn altaehkäiseviin toimenpiteisiin.

Kampanjat, joilla lisätään väestön tietoisuutta yksinkertaisista ja päivittäisistä ehkäisytoimenpiteistä, kuten seisovan veden kertymisen välttämisestä, ovat tuottaneet hyviä tuloksia, vaikka niitä onkin tehostettava.